Minusta

Tutustu minuun ja taustaani paremmin!

Varaa aikasi

Johanna Suominen

Koulutettu hieroja, Isokyrö

Hei! Olen Johanna, 38-vuotias viiden lapsen äiti. Olen syntynyt ja viettänyt lapsuuteni Isossakyrösssä.  Peruskoulun jälkeen opiskelin Vaasassa kosmetologiksi sekä parturi-kampaajaksi. Jo tuolloin oli vahvasti mielessä, että isona haluaisin olla hieroja. Muutamia vuosia tein parturi-kampaajan töitä Vaasassa. Tie kuitenkin vei Las Palmasiin telemarkkinointihommiin, jossa viihdyin 4 vuotta. Perheenlisäystä alkoi tulemaan, joten paluu Suomeen tuntui ajankohtaiselta, tällä kertaa paikaksi valikoitui Tampere. Sieltä vielä kahden pienen lapsen kanssa muutto Espanjan Fuengirolaan vuodeksi, jälleen puhelinmyynnin pariin. Paljon jäi hyviä asioita näistä vuosista käteen. Ihmisten kohtaaminen, iloisuus ja positiivinen asenne elämään on espanjalaisille luonnollista. Sellaisesta aidosta, lämpöisestä kohtaamisesta pidän itsekin. Se on ydin kaikessa asiakastyössä ja se on vahvinta osaamistani.

 

Omiin harrastuksiini kuuluu lenkkeily, juoksu, jooga ja pilates. Liikunta tukee omaa jaksamistani suurperheen ja tekemäni työn ohella. Haluan auttaa ihmisiä löytämään liikunnan ilon ja lempeät keinot oman hyvinvoinnin tukemiseksi.

 

Hierojan työssä kuuntelen asiakkaan toivomuksia. Hoito tehdään asiakkaan toivomuksen mukaan. Selvitän aina mahdollisuuksien mukaan, mistä asiakkaan vaivat johtuvat ja tarvittaessa ohjaan eteenpäin. Hieronnassa voi käydä myös vaan rentoutumassa, se on itsensä hoitamista parhaimmillaan!

Tervetuloa rentoutumaan!

Rentoutushetki odottaa!